SOTE-uudistuksessa unohtuu sosiaalipalvelut – SO what?

Sadat sosiaalialan ammattilaiset ovat kokoontuneet Vaasaan Valtakunnallisille aikuissosiaalityön päiville. Päivien teema tänä vuonna on "sosiaalityö muutoksessa ja vaikuttamassa".

​SOTE-uudistus ja sosiaalipalvelujen rooli uudistuksessa on luonnollisesti isossa osassa päivien luennoilla ja kahvipöytäkeskusteluissa. Sosiaalialan työntekijöistä ja tutkijoista huokuu epävarmuus. Mitä SOTE-uudistus lopulta käytännössä tarkoittaa sosiaalipalveluille?

​Julkisessa keskustelussa SOTE-uudistuksessa on keskitytty suurilta osin terveyspalveluihin ja niiden järjestämiseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspalvelujen budjetista on lähes puolet. Siksi sosiaalipalvelut ovat myös taloudellisesti merkittävä osa tästä kokonaisuudesta. Siksi on myös erikoista, ettei sosiaalipalveluista puhuta samassa mittaluokassa terveyspalveluiden kanssa.

​SOTE-uudistusta tehtäessä olisi syytä huomioida, että sosiaalipalveluissa keskeisessä roolissa on yhteisöllisyyden ja paikallistuntemuksen säilyttäminen. Asiakkaiden näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää on turvata sosiaalipalvelujen saatavuus myös syrjäseuduilla. Palveluiden siirtyminen sähköisiksi vaikeuttaa niiden saatavuutta, sillä toimivia tietoliikenneyhteyksiä ei vielä ole kaikkialla maaseudulla.

​Vuosikausia kestäneen SOTE-sopan aikana on tehty lukuisia tutkimuksia, joiden tulokset osoittavat uhkakuvat todellisiksi. Itsehallintoalueisiin ( ja tätä kautta väistämättä isoihin kokonaisuuksiin) siirtyminen uhkaa sosiaalipalvelujen asiakkaan palveluiden saavutettavuutta ja saatavuutta. Jostain syystä nämä tutkimustulokset on sivuutettu valtakunnallisessa päätöksenteossa poikkeuksetta ja pessimistisempien ja turhautuneimpien arvioiden mukaan kyse ei enää ole SOTE-uudistuksesta, vaan poliittisesta valtapelistä.

​Sosiaalialan kentällä tätä näytelmää seurataan joka tapauksessa huolestuneena ja lähes totaalisessa epätietoisuudessa.

JanneOlsen
Sosialidemokraatit Tornio

Olen torniolainen kaupunginvaltuutettu. Ammatiltani olen Sosionomi (AMK) ja olen työskennellyt lastensuojelussa, erityisnuorisotyössä sekä aikuissosiaalityössä. Päätöksentekoani ohjaavat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu