JanneOlsen

Kysymys Tornion koulukuljetuksista

Kysymys Tornion koulukuljetuksista

 

Vihdissä tapahtui 10.10.2016 traaginen onnettomuus, jossa 8-vuotias poika joutui koulumatkallaan kuorma-auton töytäisemäksi. Poika kuoli onnettomuuspaikalla. Tapauksen tutkinnassa kävi ilmi, että poika on joutunut kävelemään kahden kilometrin matkan maantietä, jossa on paljon raskasta liikennettä. Selvisi, että Vihdin kunta ei järjestä alueelta koulukuljetusta kirkonkylälle.

 

22.9.2016 Koulutuslautakunnan kokouksessa oli pykälä, jossa Laivajärven kyläyhdistys ry vetosi kaupunkiin koulukuljetusten järjestämisestä kylän lapsille. Kyläyhdistyksen kokouksessa 24.4.2016 vanhemmat esittivät perustellun huolensa lastensa koulutien turvallisuudesta. Perusteluna oli Laivajärventien vilkas sora-autoliikenne, jonka varrelta puuttuu kaiken lisäksi kevyen liikenteen väylä. Kokouksessa koulutuslautakunta on yksimielisesti päättänyt velvoittaa kouluvirastoa järjestämään koulukuljetukset perusopetuslain 32§:n mukaisesti. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pelkän kodin ja koulun etäisyyden lisäksi lapsella on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen koulumatkan vaikeuden, rasittavuuden tai vaarallisuuden perusteella.

 

Kysymykset:

 

1. Millä tavalla perusopetuslain 32§:n noudattaminen muuttaa kuljetuskäytäntöjä Torniossa?

 

2. Millä tavalla koulumatkan vaikeus, rasittavuus ja vaarallisuus mitataan Torniossa? Onko vilkkaan maantien/valtatien sijaitseminen lapsen koulumatkan varrella vaarallisuutta korostava tekijä?

 

3. Kuinka moni torniolainen lapsi joutuu tällä hetkellä kulkemaan jalan tai pyörällä koulumatkallaan vilkkaaksi luokitellulla maantiellä/valtatiellä, jonka varrella ei välttämättä ole kevyen liikenteen väylää (esimerkiksi Paakkolantie, Liakantie, Laivaniementie, Laivajärventie)?

 

 

 

Ystävällisesti

 

Janne Olsen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

Toimituksen poiminnat