Ovatko sotaveteraanit pelkkä kuluerä?
Hyvä kysymys. Tällaiseen käsitykseen äkkiseltään tuli, kun katsoi YLE:n Lapin alueuutisia maanantaina 26.11.2018. Uutisen aiheena oli kuntien veteraanituet ja jutussa haastateltiin pellolaista 92-vuotiasta sotaveteraania. Oli sydäntä särkevää katsoa, kuinka tämä veteraani itku silmässä toivoi lisää apua kotona selviämiseen. Veteraani ei vaatinut ”kuuta taivaalta”, vaan hieman apua siivoamiseen ja hierontaa. Kaikkinensa melko vaatimattomia toiveita ihmiseltä, joka kuitenkin on henkensä kaupalla taistellut Suomen itsenäisyyden puolesta.
Samaisessa uutisessa käsiteltiin kuntien veteraanitukien määriä per vuosi. Kun Kuopiossa veteraanien kotona asumista tukevat määrärahat olivat vuonna 2017 10500€/veteraani/vuosi, niin samaan aikaan sama tuki esimerkiksi juurikin Pellossa oli vajaa 400€/veteraani/vuosi. Yleisestikin katsoen suomalaiset kunnat tukevat veteraanien kotona pärjäämistä muutamilla tuhansilla euroilla per vuosi per veteraani. Siihen verrattuna, kuinka isoja uhrauksia veteraanit ovat tehneet Suomen eteen, tukien määrät ovat todella pieniä, jopa olemattomia.
Itsenäisyyspäivänä ja juhlapuheissa rintamaveteraaneista puhutaan Sankareina. Heitä ylistetään ja heidän tekoja ja uhrautumista itsenäisen Suomen puolesta arvostetaan. Arjessa todellisuus on kuitenkin toinen. Samaisessa jutussa nimeltä mainitsematon kunta jopa myöntää, että veteraanien tukiasia on jäänyt ”kiireessä toissijaiseksi asiaksi”, mutta tulevaisuudessa luvataan skarpata. Tämä on siis se todellisuus: juhlapuheissa arvostetaan, mutta todellisuudessa täysin toissijaista ja hoidetaan jos ehditään.
On täysin käsittämätöntä ja häpeällistä, että rintamaveteraani joutuu televisiossa itku silmässä anomaan lisää tukea kotona selviytymiseen. Minulla ei ole vastauksia siihen, miten tällaiseen tilanteeseen on jouduttu, mutta kaikesta tästä tulee vain vääjäämättä sellainen inhottava ajatus mieleen, että sotaveteraanit mielletään pelkäksi kulueräksi. Jos näitä sotiemme veteraanien tekoja todella arvostettaisiin ja pidettäisiin tärkeänä, niin heille tarjottaisiin kaikki tuki ja apu varauksetta ja maksutta. Eivätköhän he olisi sen ansainneet?
Sitä odotellessa jäädään taas katsomaan ja kuuntelemaan, kuinka poliitikot ja muut julkkikset pääsevät Linnan juhlissa ylistämään veteraanien urotekoja ja selviytymistä rintamalla. Veteraanien, joiden elämä saattaa olla edelleen pelkkää selviytymistä. Omassa kodissa. Ja se on koko Suomen häpeä se.
Linkki YLE:n alkuperäiseen uutiseen aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-10523502
Kävin eilen tapaamassa lonkkaleikkausesta toipuvaa isääni, joka on 95-vuotias sotaveteraani, ihan niitä nuorimpia elossa olevia siis.
Hän on erittäin tyytyväinen kaikkiin saamiinsa palveluihin. Syynä voi olla se, että hän on osannut taloudellista tukea niihin palveluihin hakea oikeasta paikasta. Ei siis kunnalta eikä kunnilta.
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa, jos näin on. Tuossa YLE:n jutussa otetaan esille myös kuntakohtaiset erot määrärahoissa, joita on varattu veteraanien kotona selviytymiseen. Haitari on valtava, kun Kuopiossa määrärahaa on varattu yli 10 000€/veteraani/vuosi, kun taas esimerkiksi Pellossa 400€/veteraani/vuosi. Eli, jos veteraani asuu kunnassa, jossa määrärahoihin on satsattu, niin todennäköisesti ovat ihan tyytyväisiä 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kuten jo totesin niin kunnat eivät ole se taho joka veteraanin arkea parhaiten yksilökohtaisesti tukevat. Suurin apu löytyy aivan muualta ja aivan viralliselta taholta.
Joka tapauksessa sotaveteraaneja on elossa ja kotona asumassa enää niin vähän ettei heidän tukemisena pitäisi olla ongelma kunnillekaan.
Pääosin veteraanit kuitenkin ovat aivan tavallisen vanhushuollon piirissä. En näe että kuntien tehtävänä on asettaa veteraanit muita vanhuksia parempaan asemaan.
Olen aika allerginen kaikelle veteraanikohellukselle. Olen elänyt senkin ajan jolloin veteraanit olivat 30 – 40 vuotiaita tavallisia suomalaisia. Miksi he yhtäkkiä yli 90-vuotiaina eroaisivat jotenkin muista vanhuksista?
Ilmoita asiaton viesti