JanneOlsen

Kaikki blogit puheenaiheesta Heikki Pälve

Lääkäriliiton pelko vahvoja oluita kohtaan ei näytä perustuvan mihinkään

MTV:n uutiset ovat taas saaneet revittyä jonkun lääkäriliiton tutankhamonin televisioon kauhistelemaan alkoholipolitiikan vapauttamisesta aiheutuvia isoja ongelmia. Kuolemaa, pilalle meneviä elämiä ja sairauksia. Niitä on kuulemma tiedossa, kun ruokakaupoissa myytävien oluiden alkoholin tilavuusprosenttia nostetaan 4,7:stä 5,5:en.

Lääkäreiden valintamyymälä vai perhelääkärimalli Suomeen?

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve perustelee Aamulehden kirjoituksessaan (3.4.2015) uutta perusterveydenhuollon mallia (2013) pohjoismaisuudella, jonottomuudella ja potilaiden valinnanvapaudella.

Pälven ”amerikkalaiseksi malliksi” nimittämä terveydenhuollon järjestelmämme on syntynyt vasemmiston, kokoomuksen ja keskustapuolueen yhteisestä tahdosta. Maaseudun paikkakunnilla terveyskeskukset toimivat pitkään hyvin, mutta suurissa kaupungeissa ne eivät ole toimineet koskaan. Tilanne oli aikansa tyydyttävä keskustapuolueen näkökulmasta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä